Tekstit

Kuvia Englannista

Kuva
Kävin heinäkuun lopussa Iso-Britanniassa pienellä lomamatkalla. "Asuin" Portsmouth nimisessä kaupungissa Englannin etelärannikolla. Äitini serkku asuu perheineen kyseisessä kaupungissa, joten pääsin heidän luokseen. Kävimme piknikillä New-Forestissa, jossa elää villiponeja. Sain poneista muutamia kuviakin! Metsä itsessään oli jo hieno kokemus. En nähnyt koko matkalla yhtään mäntyä, kuusta tai koivua! Metsissä oli vain todella suuria ja vanhoja jaloja lehtipuita. Puut ja metsikkö itsessään olivat jo todella hienoja. Puut ja metsikkö toisaalta vaikeuttivat niiden ponejen kuvaamista. Oksia oli aina edessä ja lisäksi kyseisenä päivänä oli yli 30 astetta lämmintä, joten ponit olivat todella paikallaan tekemättä mitään. Kävin myös kuvaamassa auringonlaskua merenrannalla olevalla muurilla. Auringonlaskut Englannissa ovat vähän erilaisia kuin Suomessa, joten tahdoin päästä katsomaan maisemaa merenrannalle. Otin myös muutaman aika kivan kuvan pikkuserkustan

Ihania ponikuvia pitkästä aikaa!

Kuva
Kävin tänään oman ratsastustuntini jälkeen ottamassa kuvia Sarasta ja tämän ponista Kirpasta. Ilma ei ehkä ihan suosinut kesäisiäkuvia, mutta onnistuneitakin otoksia tuli! Valotus oli jälleen haasteena ja parhaat kuvat tulivatkin suuren omenapuun alla. Kirppa tosin oli sitä mieltä, että poseeraaminen ei ole lainkaan niin mielenkiintoista, kuin omenat :D Kyllähän Kirppakin löysi itsestään sisäisen linssiluteensa, vaikka aluksi kuvaaminen ei niin kiinnostanutkaan! Eläinten ja lasten kuvaamisessa on muutamia yhtäläisyyksiä. Kummatkin vaativat jonkun tausta häärääjän houkuttelemaan katsetta kameraan ja hevosten tapauksessa korvia hörölle. Tällä kertaa meillä ei ollut tausta häärääjää, mutta sellaisesta olisi ollut hyötyä. Eläinten kanssa vielä menee ilmankin, mutta lasten kanssa ei homma ilman onnistuisi, Kokeilimme ottaa kuvia muuallakin kuin omenapuun alla, mutta ne eivät onnistuneet aivan yhtä hyvin. Kirpan mielestä tämä tarha-alue oli liikaa elämää järkyttäv

Erittäin zen

Kuva
Hankin oman kajakin, jotta voin meloa ja siten tutkia lähivesistöjä. Kajakkini on erittäin tukeva, mutta tahdon oppia eskimokäännöksen, jotta kaatuessani pääsen ylös poistumatta kajakista. Tätä varten ystäväni Riina tuli opettamaan sitä minulle.  Ja jos kaikki eivät jo Riinaa ennestään tunne, hän on tulevaisuuden kirkas freestylemelontatähti. Olenkin hyvässä asemassa, sillä saan toimia Riinan lähes virallisena valokuvaajana! Kävin itseasiassa keväällä kuvaamassa Riinaa koskessakin, mutta siitä ei silloin tullut kirjoiteltua... Hyviä kuvia tuli silloinkin, näitä melontakuvia on aina mukava ottaa, sillä ne ovat hieman erilaista kuvattavaa. Vesiroiskeet ovat ihan ehdoton lempiasiani melontakuvissa, niistä saa helposti tehtyä hyvinkin taiteellisia otoksia. Tulikin taas muokkailtua kaikenlaisia taidekuvia näistä! Tänään oli aika lämmin päivä, joten tosissaan harjoittelu, ei pidemmän päälle enää ollut järin kiinnostavaa. Riina tekikin useita erittäin tyylikkäitä e

Takaisin toukokuuhun

Kuva
Toukokuun alkupuolella kävin ottamassa kuvia todaysstyles_fi:n pojista kuvia, tilin 2000 seuraajan kunniaksi. Kävin ottamassa kuvia Lahdessa pikku veskun puistossa. Ideana oli kuvata neljän pojan yllä neljän eri merkin vaatteet ja samalla juhlistaa 2000 seuraajaa. Tämmöiset jutut ovat aina todella tärkeitä minulle, sillä niitä tulee harvoin. On mukavaa, että ylipäätään saan koskaan mitään tämän kaltaisia valokuvausjuttuja! Kyseisenä päivänä kuvausolosuhteet olivat hieman hankalat, koska aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Minun kameran käsittelytaidoillani, kuvista tuli joko ylivalottuneita tai hämäriä. Lisäksi oli useita valoa heijastavia elementtejä, kuten ilmapallot ja vesi. Ylipäätään on taitolaji saada neljä poikaa pysymään samassa asennossa yhtä aikaa, onneksi äidit hoitivat tämän puolen! Puiden lomaan siirryttäessä valotus onneksi hieman parani. Pojista otetut yksittäiskuvat onnistuivatkin ihan hyvin. Tosin ilmapallojen asento oli aika haastavaa saada sella

Kesän luontokuvia

Kuva
Kesä on ollut aika kiireistä aikaa, töiden ja muiden ajanvietteiden parissa. Siinä ohella näiden sivujen päivittely on vähän unohtunut, vaikka kuviakin on tullut otettua. Ehkä nyt ennen koulujen alkua on hyvä aika pitkästä aikaa laittaa kesän kuvailujen satoa tänne nähtäväksi. Kesän aikana kuvia on kertynyt ihan oman kotipihan eläimistöstä ja kasvistosta villeihin New Forestin poneihin. Poneista ja Englannin matkasta en nyt julkaise kuvia, mutta ehkä joskus myöhemmin...  Luonnossa liikkuminen on mukavaa ja villieläinten tapaaminen  on aina hieno kokemus. Tänä vuonna olen luonnossa tavannut hirviä, lintuja, jäniksiä ja kettuja. Sain eräästä pienestä ketusta kuviakin, mutta niiden laatu ei ole erityisen hyvä, sillä ne on otettu traktorin tuulilasin läpi. Sen sijaan kotipihan vakijoutsen on toiminut useamman kerran valokuvamallina. Vaikka asunkin käytännössä metsien keskellä, en ole koskaan pitänyt niistä. Metsät ovat pelottavia, pimeitä ja niissä elää suuria villie

Helmikuun kuvia

Kuva
Helmikuu oli kaunis ja talvinen pakkaskuukausi, joten kuvailemista riitti. Kovilla pakkasilla kuvaamisesta ajoittain haastavaa tekee oma pukeutuminen, sillä paksut nahkahanskat kädessä kameran säätäminen ei ole helppoa.     Lisäksi tämäkin yllä oleva kuva on otettu sokkona, sillä kuvaus hetkellä oli -26 c pakkasta ja kamera oli aivan huurussa eikä nähnyt mitä kuvasi.  Kameran akun kestokaan ei ole kovin kehuttava noin kovassa pakkasessa.     Kohti paistava kirkas aurinko on aika hankala kuvattava, minun pitäisi varmaankin etsiä joku asetus, jolla kuvista tulisi tarpeeksi kirkkaita ja teräviä...     En tiedä onko aivan hassua pelätä aukkoja ja reikiä, joiden pohjaa tai päätä ei näy. Minusta tuo kuvan keskellä oleva reikä on jotenkin tosi inhottava, ja vähän ehkä pilaa muuten kivan kuvan.      Lopuksi vielä tällainen kuurankukka kuva lyhdystä.

Muotokuvia lumisateessa

Kuva
Otin tänään muutaman räpsyn kaveristani, joka oli meillä kylässä tänään. Tarkoituksena ei ollut ottaa kuvia, mutta jotenkin niitä tuli taas otettua. Näinkin suunnittelemattomiksi kuviksi niistä tuli oikein hyviä. Asiaan tietenkin vaikuttaa se, että malli on melkein kuin ammattilainen poseeramisessa.         Talviolosuhteet ovat aika haastavat kuvata, sillä lumi heijastaa valoa. Kuvista tulee tosi helposti ylivalottuneita. Näin kävi vähän tälläkin kertaa, mutta käytin valotusta hyväksi luomalla joistain kuvista taidekuvia.     Myöskään melko sakea lumisade ei edesauttanut kuvien ottamista. Oli aika tuuria, että kaikissa kuvissa ei ole isoa lumihiutaletta naaman edessä. Toisaalta lumihiutaleet ovat ihan kivoja hiuksiin takertuneina ja täplinä taustalla.     Lopulta päädyin muokkaamaan useat kuvat mustavalkoisiksi, sillä niihin sai kivasti kontrastia ja tyyliä.   Käykää seuraamassa Helmiä ig:ssä @helmihakala